

tarkoituksemme
Yhteisöarkkitehtuuri ry suunnittelee, muodostaa, kehittää ja fasilitoi yhteisöjä. Autamme yhteisöjen kokoamisessa ja rakentamisessa erilaisiin tarkoituksiin. Palvelumme tarjoavat uusia näkökulmia ja syvyystasoja myös olemassaoleviin yhteisöihin sekä ratkaisuja niiden kehittämiseen.
Innovatiivinen yhteisösuunnittelu käyttää luovia menetelmiä, pelillistämistä ja rohkeaa mielikuvitusta. Niiden avulla yhteisöä voidaan tarkastella objektina, tai jopa taideteoksena, johon voidaan muotoilla ainutlaatuisia, inspiroivia ja persoonallisia ominaisuuksia. Uniikki lähestymistapamme mahdollistaa sen, että voimme suunnitella yhteisöllisiä rakenteita ja toimintatapoja luovemmin, yksityiskohtaisemmin ja rakenteellisemmin kuin mihin on totuttu.
TEKIJÄT

Max Aunola
Aunola on helsinkiläinen sosiologi. Hän on suunnitellut yhteisöllisiä projekteja vuodesta 2014 lähtien sekä koonnut, fasilitoinut ja ylläpitänyt useita pienyhteisöjä ja yhteisöllisiä verkostoja.
Aunola soveltaa sosiologin (VTM) koulutustaan toimimalla yhteisösuunnittelijana ja -konsulttina, yhdistysaktiivina sekä kansalais-demokratian puolestapuhujana.
Hän on lisäksi toiminut vuosia
ala-asteen luokanopettajana ja käsityönopettajana sekä toteuttanut oppimista pelillistäviä työpajoja.

Omar Truco-Kallonen
Truco-Kallonen on suomalais-espanjalainen yhteisötaiteilija ja kulttuurin moniosaaja. Koulutukseltaan valosuunnittelija (TeM) ja julkisen taiteen kuvataiteilija ja taidekoordinattori (YAMK).
Truco-Kallonen on toiminut esitystaiteen parissa kokonaisvisualistina (valot, lavastus, projisoinnit), ruohonjuuritason kulttuuritilojen aktiivina ja kansainvälisten taideinstituutioiden sisällöntuottajana. Hän on myös freelance muralisti ja osallistavien katutaidetyöpajojen ohjaaja.

Noelia Truffa
Truffa on argentiinalainen arkkitehti (Buenos Airesin yliopisto 2013) ja kirjailija (Sevillan yliopisto 2024). Hänen esikoiskirjansa Escribiendo por el mundo, relatos de vida nómada kertoo Truffan kahden ja puolen vuoden matkastaan 12 maassa. Truffan toinen kirja kertoo hänen kokemuksistaan Suomeen asettautumisesta. Truffa on ohjannut lukuisia luovan kirjoittamisen työpajoja eri kielillä.
Nykyisin hän asuu Helsingissä.